25.1.21

 


Palokan nörtit

Onko päässyt käymään niin hassusti, että pian vuosi sitten alkanut korona pandemia olisi kaatanut, koko nörttijoukon. Vaikka tapaamiset kirjastolla eivät toimikaan on netti toiminnassa, ja se tarjoaa juuri sopivia malleja meille ikääntyneille nörteille.
Pidän etenkin Goole Meet sovellusta ihanteellisena alustana, jolla voisimme kokoontua ja samalla parantaa, tai ainakin ylläpitää omaa osaamistamme kännykän ja muiden ATK-laitteiden kanssa toimimisesta. Meet-palaveriin voi osallistua jopa 100 henkilöä samanaikaisesti, mutta noin 10 osallistujaa antaa erinomaisen mahdollisuuden oppia jotakin uutta. Meet palaveriin voi osallistua kännykällä, tab- tai muilla tietokoneilla. 

21.11.19


Ikääntyvien yliopiston “Palokan nörtit” jatkaa syyskauden alku kangertelun jälkeen toimintaa Palokan kirjastolla. Päivä on muuttunut tiistailta keskiviikoksi, mutta kokoonnumme edelleen kello 10 - 12:00. Mukana on kaksi uutta tutoria, meidän poisjääneiden tilalla, joten heidän mukanaan saanemme uutta pontta. Eilisessä tapaamisessa oli hyvin väkeä paikalla, joten toiminta on edelleen innokasta ja opin haluista.


27.8.19

Vähemmän roskaa


"Monet Google Kalenterin käyttäjät ovat törmänneet ikävään ilmiöön, jossa kalenteriin on alkanut ilmestyä mystisiä roskailmoituksia. Nämä ilmoitukset voivat täyttää nopeasti koko kalenterin, jos asiaan ei puutu."

Linkki:
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/2c402426-1b29-48d9-a02c-a34c0500bf6f